Antti Nieminen

Tie Tali-Ihantalaan – Konekiväärimiehen sotapäiväkirja

Kirja on autenttinen kuvaus nuoren miehen sotakokemuksista ja siitä, kuinka Neuvostoliiton suurhyökkäys pysäytettiin Tali-Ihantalassa kesällä 1944. Konekiväärimies Antti Nieminen oli yksi niistä taistelijoista, joiden ansiosta rintamalinja piti. Sota ei ollut nuorelle miehelle mikään seikkailu. Se merkitsi väsymystä, ikävää, kylmää ja pelkoa; pahimpana oli kuoleman ja vangiksi joutumisen pelko.

Antilla olivat sodassa mukana kamera ja muistiinpanovälineet, ja näin syntyi ainutlaatuinen sotapäiväkirja kuvineen. Päiväkirja heijastaa kokonaisen sukupolven syviä tuntoja, jotka koskettavat vielä nykylukijaakin.

------------------
Yllä oleva selostus ei kuvaa kirjaa oikein.
Olen lukenut koko joukon sotakirjoja. Niemisen kokemuksista syntynyttä kirjaa voidaan kuvailla erilaiseksi sotakirjaksi. Nieminen lähti sotaan ikään kuin mihin tahansa tapahtumaan pakaten mukaansa kameran ja muistiinpanovälineet. Myöhemmin hän sai vielä kotoaan radion. Niemisellä oli jonkinlaista tuuria jouduttuaan Valkeasaaren lohkolle, jossa hänen kokemuksiaan voidaan pitää todellakin kuin leirillä olona. Toki sota ilmeni venäläisten keskityksinä silloin tällöin, mutta ylipäänsä Kouvolan asevelvollinen pääsi aika rauhanomaisesti tutustumaan erilaisiin ilmiöihin. Antti pystyy nauttimaan luonnosta, kulttuurirakennuksista ja kuvailee hetkiä usein sanalla mukava. En ole yhdessäkään toisessa sotakirjassa tavannut tällaista retkeläisen mieltä. Kulttuuriahan tuotiin viihteeksi rintamamiehille ja näitäkin riitti Antti Niemisen kokemuspiiriin kosolti. Ehkä  tämä asenne, joka Niemisellä oli, kuvaa erästä asennetta elämänkohtaloihin: otetaan siitä irti kaikki mukava, mitä siinä on, ehkä tällä mielellä selviydytään.
Nyt ei täysin selviä, miten paljon Niemisen perikunta on kirjaa itse muokannut, mutta todistetusti Nieminen on pitänyt päiväkirjaa ja ja aika ilmeisen todellisesti ne ovat kirjassa. Nieminen paljastuu pikku hiljaa mukavaksi kaveriksi, joka hiljaisella ja nöyrällä mielellä suhtautuu kumppaneihinsa sekä kohtaloonsa.  Hänestä ei löydy rehvastelijaa eikä purnaajaa. Ehkä hänen vaatimatonta luonteenlaatuaan kuvaa sekin, että hän ei julkaissut muistiinpanojaan eläessään. Kirja on postuumi, omaisten  toimittama ja osin muokkaama. Kirja on aivan toisesta maailmasta kuin esimerkiksi Väinö Linnan jermuilu ja tendenssimäinen sodanvastaisuus. Kirja ei sisällä seikkailumieltä tai urhoollisuudella pröystäilyä, mutta kuitenkin kaikessa karmeudessaan lopulta sodan hajut, hävityksen , ihmisten palaset ja riekaleet sekä sodan infernaalisen epätodellisen maailman kautta antaarokotteen sodalle. Tämän kirjan luettuaan ei toivo sotaa.
Lukija voi olla kiitollinen Antti Niemiselle, että hän otti kameran mukaansa ja kirjoitti ja samalla voi yhtyä omaisten ajatukseen veteraanien muiston kunnioittamisesta. Tämäkään kirja ei luo sodalle kunniaa ,vaan yhdelle rivissä olleelle suomalaiselle kanssaveljellemme.
Kirja on omaperäisyydessään mielenkiintoinen ja luettava, siinä on odotusta ja menoa, sillä näyttää aluksi siltä, että Antti Nieminen selviää pelkällä säikähdyksellä koko sadasta ja toisinhan siinä kävi.

****( neljä tähteä)