| 26. helmikuuta 2009 | ||
| ELOKUVARVOSTELUJA | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Katsoin elokuvan Internetissä ( Youtube
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Pahat pojat |
|||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Ohjaaja | Aleksi Mäkelä | ||||||||||
| Käsikirjoittaja |
Pekka Lehtosaari Alkuperäisaihe: Anssi Miettinen ja Pekka Lehtosaari |
||||||||||
| Tuottaja | Markus Selin | ||||||||||
| Säveltäjä | Tuomas Kantelinen | ||||||||||
| Kuvaaja | Pini Hellstedt | ||||||||||
| Leikkaaja | Kimmo Taavila | ||||||||||
| Pääosat |
|
||||||||||
|
Valmistustiedot |
|||||||||||
| Valmistusmaa | Suomi | ||||||||||
| Tuotantoyhtiö | Solar Films Inc. Oy yhteistyössä Ylen ja Suomen elokuvasäätiön kanssa | ||||||||||
| Ensi-ilta | 17. tammikuuta 2003 | ||||||||||
| Kesto | 120 min | ||||||||||
| Kieli | suomi | ||||||||||
| Ikäraja | Suomessa K-11 (ennen lopullista päätöstä K-15) | ||||||||||
|
Aiheesta muualla |
|||||||||||
| IMDb | |||||||||||
| Elonet | |||||||||||
Pahat pojat on Aleksi Mäkelän vuonna 2003 ohjaama löyhästi Koistisen veljesten ("Euran Daltonien") elämään perustuva rikoskomedia, joka kuvattiin Nummi-Pusulassa lähellä Vihtiä ja Lohjaa talvella ja kesällä 2002.
Elokuva kertoo neljästä veljeksestä — Otto, Matti, Ilkka ja Eero Takkusesta —, joilta skitsofreniaa sairastava, Raamattua omin päin tulkitseva isä Jouko on vienyt kaiken muun paitsi rakastamisen kyvyn. Pojat ovat kasvaneet kurinpitäjänään nyrkki ja sirppi. Pojat ovat siveellisyyden perikuvia, lukuun ottamatta erästä seikkaa — he ovat ryöstäneet useita rahapeliautomaatteja, bensiiniasemia, posteja ja pankkeja. Jouko-isä yrittää kaiken lisäksi saada itselleen poikien ryöväämät rahat, sillä hänen käsityksensä mukaan valtio on hänelle ne velkaa.
Veljeksiä esittävät Peter Franzén, Niko Saarela, Lauri Nurkse, Jasper Pääkkönen ja heidän isäänsä Joukoa Vesa-Matti Loiri. Outi Mäenpää näyttelee elokuvan alussa poikien äitiä Sirkkaa.
Pahat pojat on teknisesti onnistunut suomalainen elokuva, jossa käytettiin sujuvasti tilaääniä (Dolby Digital) ja kuvaustyö oli sujuvaa (kuvasuhde 2,35 : 1). Elokuva on suurimmaksi osaksi kuvattu käsivaraisesti, mikä lisää elokuvaan omanlaista syvyyttä. Elokuvan musiikista vastavat muun muassa Tuomas Kantelinen sekä rock-kappaleista Apocalyptica ja Tommi Läntinen. Elokuvan soundtrack onkin Suomen myydyimpiä elokuva-soundtrackeja. Tällä hetkellä Pahat pojat on neljänneksitoista katsotuin kotimainen elokuva.[1] Elokuvan tunnuslause kuuluu: "Takkusen pojat eivät juo, eivät polta, eivätkä kiroile. Mutta heillä on takanaan lähes sata ryöstöä."
Pahat pojat keräsi elokuvateattereissa 614 628 katsojaa.
Poliisiammattikorkeakoulussa tehtiin 2004 tutkimus Pahat pojat -elokuvan vaikutuksesta ns. jäljittelyrikollisuuteen. Tutkimuksessa todettiin elokuvan innostaneen jonkin verran samankaltaisiin rikoksiin.[2]
--------------------------------------------
Yllä oleva siis Wikipediasta.
Suomessa on aika paljon tapana tehdä elokuvaa niin, että sen tulee perustua tositapahtumiin. Kyllähän näitä tämäntyyppisiä elokuvia tehdään muuallakin, mutta Suomessa suhteellisesti enemmän. Tällä tavoin pienessä kulttuuripiirissä varmistetaan osa yleisöstä. Onhan niin, että iltapäivälehdet ovat jo ennakkoon mainostaneet asiaa ja uteliaisuus nähdä oikeasti, minkälaisesta tapahtumasta on ollut kyse, pistää osan väestä teattereihin. Tämäkin elokuva sai melko mukavan katsojamäärän. Tositapahtumat kiinnostivat näin ollen.
Elokuvan jaksaa juuri ja juuri
katsoa alusta loppuun. Ehkä tämänkin elokuvan vetävä voima on se, että
odottaa todellisen syyllisen ja todellisten syiden tapahtuneisiin
selviävän.
Syyllinen löytyy kaksinaamaisesta isästä ( Vesa-Matti Loiri), joka tietää,
mikä on pahaa, mutta sekoittaa Jumalan ja oman pahuutensa. Olen usein
pettynyt elokuvien tapaan mustata ihmisen usko pyhään tekemällä uskon
edustajasta paha. Toki tällaisiakin seurakuntalaisia on, mihinkä ihminen
pahuudeltaan pääsee, mutta elokuvassa kaikki jää siihen. Uskovaisesta
tehdään lähes aina pahan ruumiillistuma. varsinkin Suomessa. Esimerkiksi
lestadiolaiset saavat aina huonon leiman, koska he pyrkivät varjelemaan
lapsiaan ns maailman pahuudelta. Elokuvassa asia esitetään vielä
selkeämmin. Paha isä on epäonnistunut uskossaan ja pojat saavat kärsiä.
Voisi melkein lukea, että elokuvan väittämä on suurein piirtein seuraava:
"uskonnon kanssa menee lopullisesti sekaisin ja se on paha asia."
Pojista tehdään sankareita, koska syyllinen on heidän isänsä, eivät he
itse. Missään kohdin ei tuomita heidän tekojaan. Sikäli elokuva on
kyseenalainen. Vaikka syy ja seuraus jossain määrin voisikin olla näin,
rikoksen tekijällähän on aina vastuunsa. Tässä elokuvassa rikokselle
naureskellaan. Väitän , että vielä 60-luvulla tämä elokuva olisi pantu
esityskieltoon.
Kuvaaminen on tietenkin ollut nopeampaa käsivaralta ja näyttää siltä, että kaikki kuvaukselliset keinot on käytetty. Joka keskustelusta on otettu vähintään kolme ellei viisi ottoa ja leikkaaja on järjestelmällisesti käyttänyt kaiken hyväkseen ja uskollisesti toistanut tässä yhteydessä ns. hyppyleikkausta eli kuvakoon vähäistä vaihtamista. Tyyliä on haettu, mutta hermostuneelta kuvakerronnalta ei ole voinut välttyä. Siksi järjestelmällistä tämä leikkaustyyli on. Osoittaa leikkaajalta maneerimaista otetta käyttää koko ajan samaa metodia. Tässä elokuvassa siihen väsyy. Käsivarakuvaus vaatii myös jalustaotoksia.
Näyttelijävalinta eli henkilöiden ns orkesterointi ei ole onnistunut Peter Franzenia lukuun ottamatta veljekset muistuttava liikaa toisiaan.
Musiikki on joskus aika banaalia, ja monesti niin, että sitä ei pitäisi olla niissä ollenkaan. Musiikillakin on ihannoitu poikien pahantekemistä.
Osittain kerronta on sekavaa ja hätäistä. Ehkä suurin virhe on ollut yrittää kertoa paljon pahoja asioita liian kepeästi. Jotain olisi kaivattu lisää ja jotain taas pois. Itse olisin rytmittänyt kerrontaa siten, että poikien perhe-elämän arkea olisi kuvattu enemmän ja menty jonkun logiikan kautta seurauksiin. Asiat menivät osin puuroksi. Vesa-Matti Loirin kohtaus haudalla oli hieno, mutta olisin jättänyt sen pois.
Pari tähteä **